Voitasihan me nähä…

Silloin oli poutainen iltapäivä. Hämärää tuli jo neljältä, koska marraskuu oli jo lopussa. Kolmelta oli kuitenkin vielä melko valoisaa ja aurinko värjäili harmaita pilviä ulapalla kivan näköiseksi. Meri aaltoili hiljaa ja kolisteli mukavasti jäätä, kun kaksi ihmisolentoa käveleskeli verkkaisesti sen rantoja pitkin jäisessä hiekassa.

Näillä ihmisolennoilla ei ollut muuta mielessään kuin toisensa. He saattoivat jutella muista, varsin arkipäiväisistä asioista, mutta eivät he oikeasti osanneet ajatella kuin sitä, mitä heidän tulisi tehdä? Ei kukaan ollut kertonut heille, miten tätä hommaa jatketaan? Kuinka päästä siihen, mihin he kumpikin halusivat ilman, että toinen pitäisi idioottina? Tulokseen, joka on ollut elokuvaajien ja lauluntekijöiden suosikkiaihe vuosisatoja. Mutta ei tämä ollut sitä tuttua, käsikirjoitettua ja ennalta arvattavaa TV-saippuaa vaan ihan totista totta!
    He miettivät näitä asioita kauan, eivätkä uskaltaneet puhua.
    Ilta alkoi hämärtyä ja aurinko painui meren syliin sammuen hiljakseen. Pilvet olivat vain auringon tiellä ja muuten taivas oli selkeä; sinne alkoi syttyä tähtiä.
     Tyttö nosti katseensa tähtiin ja poikakin katsoi niitä hetken. Mutta sitten hän loi tyttöön silmäyksen, joka ei ollut hänestä lähtöisin. Hän huomasi tämän upean, herkästi hengittävän, elävän tytön käsittämättömän kauneuden, jonka ympärille hän juuri nyt kietoi kätensä. Hetkeä myöhemmin hän ei voinut estää päätään liikkumasta; epäröivästi, mutta kuitenkin se suunnisti suoraan kohti tytön suloisia, pehmeitä ja ilman viilentämiä huulia. Hän pysäytti hetkeksi ja katsoi tyttöä, joka ei kuitenkaan osoittanut mitään kieltäytymisen merkkejä. Sitten hän päätti kokeilla; eihän pelkuri elä?
    Niin huulet koskettivat huulia. Ja sydämet sykkivät samaan tahtiin, rivakasti mutta pehmeästi. Kummankin valtasi käsittämätön onni. Ja kuuset hengittivät pakkasta.

 Tästä alkoi suhde, joka parani päivä päivältä, eli pitkän keskivaiheen, ja loppua tuskin näkyy ennen kuin hautakivi astuu eteen? Mistä tietäisimme, kuinka se päättyy vai päättyykö lainkaan? Tiedämme vain, että tunne näiden kahden ihmisen välillä on aito ja elää vahvasti ihmisolennossa luonnossaan vain odottaen pääsevänsä valloilleen. Tätä tapahtuu jatkuvasti - siis avatkaamme silmämme ja sydämemme sille ja nauttikaamme siitä täysin rinnoin.